|
| Kuvansin koulu |
Esittely
Kuvansin koulu sijaitsee Joroisten kunnan pohjoisosassa. Noin 1200 asukkaan taajamalla on naapurinaan Varkauden kaupunki. Kuvansista on 12 kilometriä Joroisten kirkonkylän keskustaan ja kuusi kilometriä Varkauden kaupungin keskustaan.
Koululla on tiloja kahdessa rakennuksessa. Vanhempi käytössä oleva koulurakennus on rakennettu 1930, sitä on laajennettu useaan otteeseen ja saneerattu viimeksi 1987. Vanhassa koulurakennuksessa on ATK-luokka ja viisi luokkahuonetta. Uusin koulurakennuksemme valmistui 1990. Siinä on suuri liikuntasali, teknisen työn ja tekstiilityön luokat, kolme luokkahuonetta ja Kuvansin taajaman nuorisotilat.
Koulun pihaan rajoittuu taajaman liikunta-alueet: nurmipäällysteinen urheilukenttä, jääkiekkokaukalo ja valaistu hiihto-pururata.
Henkilökunta 2010-2011
Jari Toroi, koulunjohtaja, 6.lk
Jyrki Ikonen, 5.lk
Miila Hoteinen, 4.lk
Hanna Veijonen 3.lk
Helena Rantula, 2.lk
Marjo Luotinen 1-2.lk
Helena Nisula-Piik, 1.lk
Tuula Pöllänen, erityisopettaja 13h/vko
Tiina Eronen, erityis- ja tuntiopettaja 12+8h/vko
Resurssiopettaja; syksy 2010
Irina Karvonen, ortodoksinen uskonto
Ulla Räisänen, emäntä
Pertti Varis, talonmies
Ulla Utriainen
Satu Auvinen, koulunkäynnin ohjaaja, IP-ohjaaja
Nina Arokivi, koulunkäynnin ohjaaja
Anna Avonius, koulunkäynnin ohjaaja, IP-ohjaaja
Päivi Maaranen, koulunkäynnin ohjaaja, IP-ohjaaja
Kouluterveydenhoitaja Laura Airaksinen
p. 040-4839834
e-mail laura.airaksinen at joroinen.fi
Yhteystiedot
Kuvansintie 6
78880Kuvansi
Puhelimet:
017-5784589 opettajainhuone
5784590 johtaja
5784591 keittiö
040-5110649 talonmies
e-mail: kuvansi@edu.joroinen.fi
tai opettajille etunimi.sukunimi@edu.joroinen.fi
Tapahtumia
Tulevaa:
Koulutyö on päättynyt ja jatkuu jälleen ke 11.8.2010 klo 9.00.
Syyskuussa juhlitaan koulun vanhimman osan 80 -vuotisjuhlaa. Koulurakennuksen vihkiminen tapahtui 28.9.1930 ja merkkipäivää juhlitaan ma 27.9.2010. Päävieraaksi saamme opetusministeri Henna Virkkusen.
Ensimmäisen luokan tiedotuksia
Toisen luokan tiedotuksia
Kolmannen luokan tiedotuksia
Neljännen luokan tiedotuksia
Viidennen luokan tiedotuksia
Kuudennen luokan tiedotuksia
RUOKALISTA
Luotu 02/04/2003 10:24 AM tunnuksella admin
Muokattu 06/14/2010 09:23 AM :: kuvansi
|
|
|
|